top of page

Keho ja mieli pyrkivät aina vain puhtaampaan olotilaan


Yhdeksän kuukautta mennyt jo käytännössä ilman kofeiinia. Muutama kupillinen on tullut helmikuun puolenvälin jälkeen satunnaisesti juotua ja jokunen raakasuklaapatukka syötyä, joten täysin ehdoton en ole ollut, mutta noita en laske.


Miksi päädyin tähän, voit lukea aiemmasta postauksestani.


Minun on ollut edelleen yllättävän helppo olla ilman kofeiinia, vaikka etukäteen pohdiskelin, kuinkahan mahtaa syksypimeiden aikaan käydä, alkaako taas tekemään mieli kahvia ja suklaata. Aikaisemmin popsin näet varsinkin syksyisin vähintään yhden patukan suklaata päivässä, nyt ei tee sitäkään mieli. Olen joskus kaupassa kokeeksi mennyt suklaahyllyn ääreen ja testannut, alkaako jokin suklaista vetää puoleensa, mutta on käynyt kyllä ihan päinvastoin, ne ovat tuntuneet suorastaan luotaantyöntäviltä.


Poikkeus vahvistaa säännön


Helmikuussa lopetin siis vihreän teenkin juonnin, mutta siihen olen palannut, sillä sitä minun on alkanut tehdä mieli. Kaikkein puritanistisimmat kofeiinista vieroittujat eivät hyväksy vihreääkään teetä, mutta en halua olla niin ehdoton. Vihreällä teellä on niin hyviä vaikutuksia terveyteen, että ajattelen niiden peittoavan kofeiinin haitat. Vihreästä teestä ei minulle myöskään tule sellaisia tärinöitä tai energian äkillistä lopahtamista kuin kahvista.


Kasvisruokailua


Lokakuussa kokemani perinpohjaisen puhdistumisen jälkeen olen kuulostellut entistä tarkemmin, mitä kehoni haluaa. Olen siitä asti ollut kasvisruualla (en vegaani), sillä en yksinkertaisesti pysty syömään lihaa tai edes kalaa juuri nyt, kehoni ei kertakaikkiaan ota niitä vastaan. Noudatan tätä linjaa niin kauan, kun taas tuntuu siltä eli syön intuitiivisesti sitä, mitä tekee mieli. Ja mitä vähemmän syön prosessoitua ruokaa tai herkkuja, sitä vähemmän niitä todellakin tekee mieli. Yksinkertaisuus on valttia niin monessa asiassa, myös ruokailussa. Helpottaa ruuansulatustakin, kun ei ahda sisäänsä kerralla kaikkea mahdollista.


Kokonaisvaltaista puhdistumista


Uskon, että en ole yksin tämän puhdistumisilmiön kanssa. Uskon, että hyvin monella on meneillään kehon herkistyminen ja intuition kasvaminen. Alamme olla yhä valmiimpia kuulemaan sisäisiä viestejämme ei pelkästään syömiseen liittyen vaan ihan koko elämää koskien. Riippuvuuksista eroon pääsy auttaa sisäisen äänen kuulemista. Itsellänikin on vielä tekemistä sen kanssa, sillä vaikka kiikutin tv:n varastoon (mikä on ollut ihanan vapauttavaa) niin tilalle tulee helposti sosiaalisen median pläräily. Opetan kuitenkin itseäni siihen, että valitsen esimerkiksi jotain mukavia ja rauhoittavia videoita katsottavakseni tai luen kirjaa. Tai sitten vain yksinkertaisesti menen aikaisemmin nukkumaan. :)


#kehoakuunnellen #intuitio #kofeiinitonelämä #kasvisruoka #puhdistuminen #intuitiivinensyöminen

#sydämenkuuntelu



13 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page