Oletko ankara itseäsi kohtaan?


Minä olen, vaikka olen luullut, etten ole.


Tajusin sen nimittäin oikein selvästi, kun sairastuin juhannussunnuntaina. Olin viettänyt juhannusta ystävien kanssa hyvillä mielin ja palasin niistä juhlista aamuviideltä kotiin. Mutta kuinka ollakaan, sunnuntaina alkoi kurkku kipeytyä ja maanantaina palelinkin jo kovassa kuumeessa peiton alla kuin horkassa. Kuume taltutti kurkkukipua ja luulinkin jo parantuvani, kunnes aloin voida pahoin ja sitä kesti sitten pari päivää. Mikään ei oikein pysynyt sisässä ja koska lämpötila oli ulkonakin 30 astetta, olin melkoisen kuivunut tapaus, kun pahoinvointi lopulta hellitti. Toipuminen on kestänyt monta päivää, eikä vatsa oikein vieläkään ota vastaan kuin hyvin kevyttä ravintoa. No nyt kuitenkin voiton puolella ja miten hyvältä se tuntuukaan! Ajattelen nyt, että ehkäpä kehoani kalibroitiin enemmän yhteneväksi Äiti Maan energioiden kanssa.

Mutta voi hyvänen aika, miten kova olenkaan syyllistämään itseäni siitä, jos sairastun. Päässäni jumputtaa itsepäinen kela: sinähän tiedät niin paljon terveydestä, että eihän sinun pitäisi sairastua. Tai: pitikö nyt mennä ja juhlia siihen malliin? Oikein kunnon luterilainen puritaanipappi tai katolilaisluostarin nunna minussa saarnaa: kärsi, kärsi, kun teit syntiä pitämällä hauskaa ja riekkumalla yömyöhään pitkin kaupunkia. Tämä on toistunut monta kertaa aiemminkin.

Häpeä on toinen tunne, jota olen kokenut sairastaessani: en saa julkisesti näyttää sitä, jos sairastan, sillä "onhan se häpeällistä tällaiselle ”terveysihmiselle”.


Sairastamisen henkisiä syitäkin olen pohtinut. Uskon, että sairastun silloin, kun en muuten osaa levätä. Keho laittaa väkisin lepäämään, kun on kipeä. Se on varmaan aika yleinenkin ilmiö. Toinen on sellainen, että saatan vältellä jotain epämiellyttävää menoa sillä, että sairastun, jos en osaa suoraan ilmaista kantaani. Tulee pikku flunssa tms, jonka turvin voi hyvällä omallatunnolla jäädä kotiin. Joskus hankkiudun kipeäksi myös ehkä silloin, kun olen astumassa elämässäni eteenpäin ja uusi ja tuntematon pelottaa. On turvallista hetken lillua ja potea, ettei tarvitse kohdata pelkojaan. Ja kenties tuo hyppy tuntemattomaan jää silloin tekemättäkin.


Kuulostaako tämä sinulle tutuilta? Oletko itse pohtinut samoja asioita?


Olivat sairastamisen syyt mitkä tahansa, toivon, että pystyn suhtautumaan itseeni jatkossa lempeämmin ja ymmärtävämmin. Olen iloinen, että tajusin, millaista kulissia olen ylläpitänyt ja täydellisen ihmisen viittaa harteillani kantanut. Tunnen, että nyt sitä purettiin pohjamutia myöten ja hyvä niin. Tästä lähtien ainakin yritän ottaa rennomman asenteen siihen, jos sairastun. Muutaman kerran vuodessa sitä kun näyttää joka tapauksessa tapahtuvan.




35 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki