Search

Vedenjakajalla


”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus...”

Maailma on isossa murroksessa juuri nyt. Kaikkialla kuohuu ja tuntuu, että ollaan kuin hornankattilassa. Paljon pelkoa, vihaa ja turhautuneisuutta on ilmassa. Sanojen sapelit kalisevat toisiaan vasten. Pelätään tulevaa niin monin eri tavoin ja ollaan varmoja, että juuri oma kanta on se oikea. Ei kuulla edes, mitä toinen yrittää sanoa, vaan kieltäydytään kuuntelemasta, puolin ja toisin, varsinkin sosiaalisessa mediassa.

Millaista on silloin, jos ei seuraa mediaa, ei ns. "virallista" eikä sosiaalista? Se on tuon ensimmäisen virkkeen kaltaista. Sanat ovat laulusta, joka on tällä hetkellä mielestäni yksi kauneimpia, sillä se kuvaa omaa mielentilaani kaiken tämän melskeen keskellä.

Olin viime viikolla taas paastolla, koska tunsin kehoni sitä pyytävän. Enpä olisi uskonut, millainen syväpuhdistus siitä tuli. Paasto vaikuttaa aina erittäin puhdistavasti myös mieleen. Tuntuu, että teho oli tällä kertaa jotenkin entistä suurempi.

Paaston jälkeen olen kokenut niin syvää rauhaa, että olen halunnut vain jatkaa sitä. Ennen paastoa ja sen aikana katselin (lähinnä soitin niitä jonkin tekemisen taustalla) vapaa-aikoinani lähes jatkuvasti youtube-videoita. Olen myös käyttänyt niitä ”iltasatuina” saadakseni unen päästä kiinni. Aina kotona ollessani kuuntelin myös paljon musiikkia.

Paaston jälkeen kävi kuitenkin niin, että kaikki ylimääräinen ääni tuntui liialliselta. Hiljaisuudesta tulikin se asia, joka eniten resonoi, joten olen pitänyt kaikki vempaimet hiljaa, kuunnellut vain omia ajatuksiani ja antanut niiden virrata.

Entä tv? Olen elämässäni ollut ilman tv:tä joskus lapsuudessa muutaman vuoden, opiskelijakämpässä pari vuotta sekä parin vuoden ajan joskus myöhemminkin. Muuten tuo möhkäle on aina nököttänyt itsestäänselvyytenä siellä, missä olen ollut, vaikka tosi vähän sitä olen katsellutkin. Mutta sekin sai nyt lähteä. Tunsin, että sen raskaat energiat (vaikka se oli kiinni ja usein peitettynäkin) eivät enää sopineet yhteen omieni kanssa, joten kiikutin sen varastoon. Samantien huomasin eron kotini energioissa, ne tuntuvat nyt paljon harmonisemmilta ja kevyemmiltä. Toivon, että se tuntuu myös täällä tekemissäni hoidoissa. Myöskään facebook tai muut sosiaalisen median kanavat eivät ole houkutelleet. Miten turhilta ne juuri tällä hetkellä tuntuvatkaan oikean, todellisen elämän rinnalla.

Vedenjakajalla olen siis omassa elämässäni siinä mielessä, mihin suuntaan energiani ja aikani. Tämä lokakuun loppu tuli minulle selvästi näyttämään, mistä elämässä oikeasti on kyse ja miten saavuttamani ja ylläpitämäni mielenrauha vaikuttaa paitsi omaan elämääni myös ympärilleni. Haluan voida hyvin ja auttaa muitakin voimaan hyvin.

Vedenjakajalla on myös maailma. Kun muutama vuosi sitten sanoin, että vanhat rakenteet sortuvat, vähänpä tiesin, mitä se käytännössä tarkoittaísi ja miten se tapahtuisi. Vasta nyt ymmärrän, että se tarkoittaa kaiken, siis ihan kaiken, entisen järjestelmän sortumista ja täysin uuden maailman syntymistä.

Itken ilosta, kun näen, miten ihmiset eri puolilla maailmaa ottavat rohkeasti omaa voimaansa takaisin. Riemuitsen jokaisen itsensä likoon laittavan ihmisen kanssa, joka puolustaa ei vain omiaan vaan myös tulevien sukupolvien oikeuksia vapauteen ja itsemääräämisoikeuteen.


Vaikka olen tehnyt selväksi oman kantani, että eliitin nyt meille puuhaamaa passia en hyväksy missään olosuhteissa, koen, että paikkani ei silti ole enää taistelijoiden eturivissä vaan keskityn enemmänkin luomaan rauhaa ympärilleni ja välittämään puhdasta valon ja rakkauden energiaa kaikille maailman asukeille, sillä Rakkaus on Voimista Suurin.



Tiedän, että tarvitaan sellaisiakin ihmisiä ja paikkoja, joiden luo voi välillä tulla hengähtämään ja elpymään, kun maailma tuntuu liian raskaalta. Sellaisen värähteen haluan ympärilleni luoda, että luonani voisi olla se paikka, jossa levähtää ja kenties kysyä kysymyksiä, joita ei kaikessa kiireessä ja mielen palossa tule kysyneeksi. Niinpä yritän vaalia tällaista olotilaa itsessäni, jotta saan sen välitettyä myös vaikkapa juuri sinulle. Enkä käännytä oveltani ketään, olit maailman asioista ja vallitsevasta tilanteesta sitten mitä mieltä tahansa.


Rauhaa ja Rakkautta, kiitos, että olet.

#rauha #rakkaus #valo #cometomama #mielenrauha #sisäinenrauhaulkoinenrauha #mielentila #uusimaailma #uuttakohti #herääminen #ihmisyydenvoitto #inhimillisyys #televisio #media

24 views0 comments

Recent Posts

See All